Eduskuntavaalit 2023

 

 

ENEMMÄN TEKOJA – VÄHEMMÄN POLITIIKKAA

– Yrittäjyys on kansantaloutemme selkäranka. Ilman yrittäjiä ja yrityksiä ei ole myöskään työpaikkoja.

– Maataloustuotanto on meille elinehto. On kyse huoltovarmuudesta sekä elinkeinosta. Tuottajan kuuluu saada palkka omasta työstään.

– Nyt tarvitaan jämäkkyyttä talouspolitiikkaan. Valtiontalouden tila on heikentynyt rajusti kovan velanoton ja korkojen nousun takia.

– Päätökset, jotka vaikuttavat suomalaiseen metsään ja/tai metsätalouteen tehdään Suomessa. Metsästä saatava puumateriaali on kokonaisuudessaan uusiutuvaa.

– Liikenteen täytyy sujua Itä-Suomessa. Alemman tieverkon kunnosta on myös pidettävä huolta. Raideliikenteen osalta rataverkon panostukset kannattaa kohdentaa Itä-Suomeen. Saimaan kanava oli ja meni. Olisiko aika rakentaa omalle maaperälle ja omassa hallinnassa oleva kanava?

Timo Ripatti

Olen Timo Ripatti Leppävirralta, Pohjois-Savosta. Yhteisten asioiden hoitaminen on kiinnostanut minua aina. Olin Leppävirran kunnanvaltuutettuna kaksi kautta 90-luvulla. Viime kuntavaaleissa tein komean ”comebackin” ja sain eniten ääniä Leppävirralla. Vastuuta tuli ja kunnanhallituksen puheenjohtajuus on roolini kuntapolitiikassa.

Syntymäkotikuntani on Pieksämäki, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni maatilan poikana ja aktiivisena lentopalloilijana. Vaimoni Lean kanssa olemme viljelleet Suvasveden rannalla hänen kotitilaansa yhdessä jo vuosikymmenien ajan. Kaksi aikuista lasta ovat jo maailmalla omillaan.

Maa- ja metsätilan töiden lisäksi olen elämäni aikana profiloitunut myös kahteen muuhun työsarkaan. Sähköinen media ja sen eri ulottuvuudet ovat seuranneet minua läpi elämäni. Paikallisradiotyö niin kaupallisilla taajuuksilla kuin myös valtakunnan kanavalla (Yle) ovat antaneet näkemystä elämän eri osa-alueisiin. Televisiotyö urheilun selostamisessa (Nelonen, MTV3, Urheilukanava, Urhotv, Ruutu+) on puolestaan pitänyt minut kiinni lentopallossa jo kahdenkymmenen vuoden ajan.

Ja se toinen profiloituminen – siinä mennään suomalaisen puun ytimeen ja perusteellisesti. Sahayrittäjyys on tullut kodin perintönä. Isä opetti minua aikanaan ja hänen isänsä oli myös alan ammattilainen. Joten tällä sektorilla mennään jo kolmannessa polvessa. Yhteinen sahayritys hyvän naapurini kanssa antaa meille molemmille sopivasti liikkumatilaa myös muuhun yritystoimintaan.

Suomen Sahayrittäjät ry:n puheenjohtajana olen saanut toimia vuodesta 2014 lähtien. Tämä luottamustehtävä valtakunnallisilta saha- ja höyläalan yrityksiltä on antanut mahdollisuuden hankkia ympärilleni valtava verkosto eri ihmisiä ja tahoja, joilla on vaikutusta niin pieneen kuin suureenkin suomalaiseen metsä- ja sahateollisuuteen. Näissä pöydissä keskustelut ovat yksimielisiä siitä, että metsäasiat kuuluvat kansalliseen päätöksentekoon, ei muualle.

Tapahtumat

 

 

 

Kirjoitukset ja videot

Videolinkki, makkaranpaistossa vaalipäällikön kanssa

Yhteystiedot

Timo Ripatti
+358 400 673376
timo.ripatti@sahayrittajat.fi

Yhteydenottolomake